Naisten tiedesäätiön kannatusyhdistys

Naisten tiedesäätiön kannatusyhdistys (Understödsföreningen för Vetenskapstiftelsen för kvinnor) perustettiin vuonna 2009 ja lakkautettiin vuonna 2017. Sen tarkoituksena oli tukea Naisten tiedesäätiötä henkisesti ja taloudellisesti ja tehdä tunnetuksi säätiötä, yhdistystä ja naistutkijoiden asemaa tiedeyhteisöissä.

Vuonna 1987 perustettu Naisten Tiedesäätiö toimii pienellä lahjoitukseksi saadulla pääomalla. Parin vuosikymmenen ajan se on kuitenkin tukenut ja kannustanut yli kahta ja puolta sataa tutkijanaista uran alku- tai muuten vaikeassa vaiheessa. Apurahan myöntämisen ehdot on määritelty toisin kuin yleensä säätiöillä tai muilla rahoittajilla: tuemme ennen muuta naisia, jotka toimivat miesvaltaisilla aloilla, harjoittavat epätyypillistä tai riskitutkimusta ja uskaltautuvat kokeilemaan. Ikärajaa apurahan saajille sen sijaan ei ole, ja hakemukseen tulee liittää myös omaelämäkerta.

Nämä omaelämäkerrat on tallennettu Åbo Akademin arkistoon. Niistä saa havainnollisen käsityksen tutkijanuran esteistä ja ongelmista, mutta myös iloista ja voitoista. Voit lukea lisää aiheesta Silja Hakulisen kirjoittamasta Naisten tiedesäätiön 20-vuotishistoriikista. Pienet avustuksemme ovat useimmiten osuneet oikeaan ajankohtaan, vaikka eivät tietenkään ole voineet ratkaisevasti tukea pitkäjänteistä työtä.

Yhä kasvava ongelma on väittelyn jälkeinen, varsinaisen ammattitutkijan uran alku. Siihen vaiheeseen on vaikeampaa saada tukea kuin väitöskirjan aloittamiseen. Kannatusyhdistyksen yhtenä tavoitteena on tukea myös tässä vaiheessa olevia tutkijanaisia. Jaettavaa rahaa on toistaiseksi vähän.

Naisten tiedesäätiön kannatusyhdistyksen toiminta on päättynyt, verkosto elää erilaisissa työ- ja toimintaryhmissä.